Tiedotearkisto
Materiaalisalkku
Lukujärjestys
 Tiedotearkisto

<< Takaisin
(12.4.2008)
Triolille menestystä Valtakunnallisessa tanssikilpailussa!
Saaliiksi saatiin kaksi kultaa, hopea ja pronssi.


Vihdissä 12.4. järjestettyyn Svolin Valtakunnalliseen tanssikilpailuun osallistui Triolin neljä ryhmää yhteensä kuudella ohjelmalla. Menestys kisoissa oli hyvä: kaksi kultaa, hopea ja pronssi. Myös jaettu 5. sija sekä 6. sija täydensivät tilastoja.

Voittoon ylsi Tanssitiimi-ryhmä yli 16 v. disco- ja showtanssisarjassa ohjelmalla Titanic Reloaded, jonka koreografian on tehnyt Elina Johnson.Ryhmän ohjaukseen on Elinan lisäksi osallistunut Minna Erkkilä. Saman sarjan jaetulle viidennelle tilalle tuli Tuulentytöt-ryhmä Anna Heinolan Yksi päivä elämästäni -ohjelmalla.

Toisen voiton kisassa nappasi Tyrskyntytöt-ryhmä yli 16 v. vapaatanssisarjassa Suvi Syrjälän ja Jenna-Maria Laakson tekemällä ja ohjaamalla Savanni -tanssilla. Tyrskyntytöt-ryhmä sai myös pronssia yli 16 v. tanssillisen voimistelun sarjassa edellä mainittujen ohjaajien ohjelmalla Intiaanien kuiskaus. Samaan tanssillisen voimistelun sarjaan osallistui myös Tuulentytöt-ryhmä Anna Heinolan ohjelmalla Sininen hetki sijoittuen kuudenneksi.

Ensimmäisiin kisoihinsa osallistui Villikot-ryhmä Jenna-Maria Laakson ohjelmalla Aika kuluu tanssi pysyy. Ensikertalaiset saivat hienosti hopeaa!


 
 © 2005 Sporttisaitti SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu